Viimeinen hätähuuto

Joskus vaatteista tulee liian rakkaita. Sitä alkaa huomaamattaan pukemaan Lempivaatteensa joka kerta ulos mennessään, hoitavansa ja varjelevansa sitä kuin pientä lasta. Vaate alkaa määrittää kantajaansa, ja tunteet joita vaatteiden sisällä myllertää tarttuvat myös lempivaatteen kudelmiin.

Lempivaatteesta tulee persoonan visuaalinen ilmentymä. Vaatteesi on Sinä.

Kun sitten hukkaa Lempivaatteen, sitä menee aivan tolaltaan. Tuntuu samalta kuin joku olisi salaa yöllä ajellut kulmakarvasi pois. Et vain koe enää näyttäväsi itseltäsi. Lempivaatteesta tulee pakkomielle, ja joka kerta ostoksilla käydessäsi vertaat kaikkea uutta siihen parhaimpaan, joka karkasi.

Kolme viikkoa sitten hukkasin lempivaatteeni Doris-baariin. Kyselin jakkuni perään useaan otteeseen puhelimitse, kerran jopa kävin paikan päällä nähdäkseni totuuden omin silmin; Joku oli varastanut Lempivaatteeni. Jossain päin Rovaniemeä joku tyttö kulkee minun Lempivaate päällään.

Tämä on viimeinen yritykseni saada rakkaimpani takaisin. Jos sinulla on näköhavaintoja jakusta, tai vahingossa otit sen paarista mukaan ja haluat palauttaa omistajalle, ota minuun yhteyttä. Olisin ikikiitollinen. Tai jos jollain on kyseinen jakku ja haluaa myydä sen minulle, myös siitä olisin riemuissani.

Jos jotain opin tuona iltana, niin ainakin sen että tässä kylässä ei kannata luottaa ihmisten hyvyyteen. Lempijakun häviäminen ja baarin edessä odotellut hajoitettu pyöräni puhuvat rumaa kieltään tästä kaupungista. Heitän viimeisen syötin maailmanlaajuiseen verkkoon, jotta voisin vielä uskoa.

Rakkaimpani. Kyseessä on HM:n viime kesäinen kierrätyskankaista tehty mallisto. Ostettu Helsingistä, näitä ei Rovaniemellekään saapunut. Koko muistaakseni 36

Sulkasato

Olen ollut aina nössömpi kuin nuorempi siskoni. Olen luultavasti yhtä spontaani kuin verotarkastaja, ja välillä se piirre alkaa ärsyttää itseänikin. Pikkusiskoni kävi laittamassa itselleen tatuoinnin selkään, jota oli kerennyt miettimään noin kaksi päivää. Minulle edes kahden vuoden makustelu ei taitaisi olla tarpeeksi. Kuvasta tuli upea, ja sitä seurasi välitön kateuskohtaus. Partanen teki kyllä todella upeaa jälkeä, ei sitä ukkoa turhaan kehuta. Äitikin oli niin innoissaan höyhenestä, että ei ainakaan heti suorilta käsin torjunut ideaa meidän kolmen yhteisestä tatuointiaiheesta. Höyhen kuviona kelpaisi myös minulle, mutta pelkuri minussa hakatuttaisi sen sellaiseen paikkaan mistä sitä ei kukaan näkisi.

Nörtti minussa lähti tietenkin heti Googlettamaan höyhenen merkityksiä tatuointina. Amerikan heimointiaanien keskuudessa päällikön päähineen sulat määräytyivät urotekojen mukaan; Jokainen sulka oli osoitus luonteen vahvuudesta. Toisessa ääripäässä olivat sitten huolestuttavasti tikkulaihojen tyttöjen höyhentatuoinnit; Käsittääkseni höyhenelle on muotoutunut pro-ana- piireissä jonkinlaista symboliarvoa?? Toisaalta taas jokainen itse antaa merkityksensä tatuoinnilleen.

Tatuointikeskusteluissa ympäri maailman polemiikki näyttää olevan siinä, pitäisikö tatuoinnin olla merkityksellinen muistuttaja, vai voiko sitä ajatella pelkästään itsensä koristamisena. Mitä te olette mieltä?

Sisko kesti sen kitisemättä. Rautaa tuo mimmi varmaan on ku ei missään tunnu...

Kylkeen mieki ehkä uskaltaisin.

M-Day

M-Day on meidän av-medialaisten vuosittainen kokoontuminen, jossa käydään läpi edellisen vuoden projekteja, väitöskirjoja ja graduja, ja vietetään yhdessä aikaa. On mukava huomata kuinka tuotteliasta ja ryhmätyövetoista porukkaa meillä koulussa kuitenkin on, vaikka Puhu!-talkshowssa jupistiin huonosta yhteishengestä taiteiden tiedekunnan puolella. Toivottavasti jo viimeistään ensi M-dayssa on näytillä minun animaatio, joka etenee tällä hetkellä vähän turhankin hitaasti. Ainakin tuo päivä sai taas tsempin päälle! Käykää kurkkaamassa vimeon av-medialaisten tuotoksia TÄÄLTÄ, ja kurkatkaa myös FAVOR, uudenlainen tapa jakaa mediaa.

Jännittävää boolia.

Ville tekee makutestin. Ei sitä kuulemma uskaltanu autoilija juua.

 

Paluu todellisuuteen

Kuukauden rästitöiden oksentaminen on ohi, ja olen vihdoin takaisin normaalissa elämänrytmissä. Viimeisen kuukauden olen istunut koneen kanssa kalsareissani sohvalla väköstämässä kaikennäköistä esseistä nettisivuihin. Sosiaalinen elämä rajoittui terapiapuheluihin Katjalle ja auton renkaiden vaihtajan kanssa rupatteluun. Siinä vaiheessa itketti kun huomasi viikon kohokohdan olleen mönkijän varaosien ostaminen Motonetistä.

Torstaina koulullamme oli järjestetty iltatapahtuma, talkshow-tyyppinen tilaisuus jossa pyrittiin puimaan koulumme tilaa opiskelijoiden ja oppilaiden hyvinvoinnin kannalta. Pessimistinä näkisin ettei tilaisuus itsessään auttanut mitään, mutta optimisti minussa toivoo että kissojen nostaminen pöydälle sysäisi eteenpäin tapahtumaketjun, jolla saadaan jotain parannuksia aikaiseksi. 

Noh, ainakin tarjoilu pelasi ja sain mahan täydeltä herkkuja.

Ville tankkaa

Puhu! Mutta monia ujostutti...

Opiskelijat pääsivät vaikuttamaan. Mikä mättää koulussa? Paras oli mielestäni närkästynyt kommentti siitä, että oikkarit valtaavat taiteiden tiedekunnan ravintolan :)

jihaaa, M-day on kohta! Meidän medialaisten tapahtuma jossa esitellään vuoden kovimmat opiskelijatyöt, ihania iltajuhlia unohtamatta. Odotan!

 

Koko talkshow nyt myös eetterissä!